2.8.13

Sen tärkeyden tajuaa, vasta kun menettää ♥

Hei taas kaikille! Olen tosiaan pahoillani kun tämä postailu on jäänyt näin vähäiseksi, mutta ollaan siis nyt pari viikkoa vietelty aikaa ihan vaan mökillä, missä ei tietenkään ole nettiä, joten en ole voinut postata. Mutta nyt tänä aikana on tapahtunut- ja paljon! Hevosmaailmassa siis, sillä Wolle (uusi juniorihevoseni) saapui turvallisesti ja terveenä kotiin Suomeen ja hänen kanssaan on lähtenyt tosi hyvin nyt arki ja treenit käyntiin. Hyvä ostos ollaan siis tehty, tai siis ainakin vielä tähän asti Wolle on käyttäytynyt paremmin kuin odotettiin! *KOP KOP!*

 Viime viikolla Mantalla oli ostotarkastus uudelle ostajalle, läpi meni ja me myytiin se. Eilen se sitten muutti uuteen kotiin, mutta onneksi ihan tähän lähelle. Ainakaan tähän asti en ole ajatellut asiaa pahemmin, luulin ensin, että se oisi vielä kamalampaa myydä rakas rakas oma poni, mutta kun ajattelee myönteisiä asioita, niin sitä ei tarvinnut edes laittaa julkiseen myyntiin, eikä 50 eri pikkutyttöä käynyt sitä kokeilemassa ja sen uusi kotikin on tässä ihan lähellä ja he ovat tosi mukava perhe ja pääsen aina katsomaan Mantaa kun haluan. Kuitenkin nyt näitä kaikkia vanhoja kuvia minusta ja mantasta katsellessani tulee tietty suru puseroon, niin ihana se poni on..!♥ 
Onneksi on kuitenkin Wolle, vaikkei kukaan voi Mantaa korvata..
Tässä kuvia Mantasta koko blogin ajalta (ensimmäistä kuvaa lukuunottamatta), joten olette saattaneet nähdä näitä aiemminkin, jos olette oikein kauan seuranneet:

Mantan koeratsastus  4.syyskuuta.2011

Aluevalmennuksista 25.maaliskuuta.2012
Kotimaneesissa talvella 2012

Menossa aluevalmennuskiin keväällä 2012

Kotikentällä huhtikuussa 2012


Aluevalmennuksista keväällä 2012




Kotikentällä ilmansatulaa toukokuu 2012

Eka tippuminen! - toukokuu 2012

kevät 2012


Lappeenrannan kansalliset, ponicupin 1. osakilpailu ja 3.sija. - Toukokuu 2012


Wiknerin aluekisoista 19.5.2012 1. sija! (tässä manta ja erika kisahoitajana)


kesäkuun alku 2012

kesäkuu 2012

Ponimeet! - kesäkuu 2012

Ponimeet - kesäkuu 2012

kesäkuun 2012

kesäkuu 2012

kesäkuu 2012

Ponit muutti naapuritallille laitumille - kesäkuunloppupuoli 2012

kesäkuunloppupuoli 2012

heinäkuu 2012


Rippikuva - heinäkuu 2012


heinäkuu 2012

heinäkuu 2012

uimassa - heinäkuu 2012

heinäkuu 2012

Oona meillä - heinäkuu 2012

heinäkuu 2012

heinäkuu 2012

heinäkuu 2012
Husön ponicup osakilpailu 2. sija - heinäkuu 2012
heinäkuu 2012

elokuu 2012

elokuu 2012

Ponicupin finaali 3.sija - elokuu 2012

aluejoukkuemestaruudet 1.sija - syyskuu 2012

syyskuu 2012

syyskuu 2012

syyskuu 2012

syyskuu 2012

marraskuu 2012
marraskuu 2012

maajoukkuevalmennus katsastukset - marraskuu 2012

maajoukkuevalmennuskatsastukset - marraskuu 2012
Treenejä kotimaneesissa - joulukuu 2012


Maajoukkuevalmennukset - tammikuu 2013

mj valmennukset - tammikuu 2013

mj valmennukset - tammikuu 2013

mj valmennukset - helmikuu 2013
mj valmennukset + kúr - helmikuu 2013

mj valmennukset kúr harkat - helmikuu 2013

Kúr treenejä kotimaneesissa - maaliskuu 2013

mj valmennukset - maaliskuu 2013

mj valmennukset - maaliskuu 2013

mj valmennukset ypäjällä - maaliskuu 2013
mj valmennukset - maaliskuu 2013

harjotuskisat kotimaneesissa - maaliskuu 2013

huhtikuu 2013
Kansalliset koulukilpailut poni-haassa 3.sija! - huhtikuu 2013

huhtikuu 2013

Vihdin kúr harjoituskisat, missä virolainen tuomari antoi meille 72%! - huhtikuu 2013

DTT kansalliset future cup finaalin 7. sija - toukokuu 2013
toukokuu 2013
Wiknerin aluekisat 2.sija - toukokuu 2013

Maastoilua Veeran kanssa - toukokuu 2013
SM peuramaa finaalin 7.sija - toukokuu 2013

Finnderby kansainvälisetkisat Ypäjällä 5.sija - kesäkuu 2013

Finnderby kansainväliset kisat Ypäjällä 5.sija! - kesäkuu 2013

Finnderby letitys - kesäkuu 2013

Kansalliset kisat Ypäjällä, Junioriderby verkkaa - kesäkuu 2013

Junioriderbyn voitto - kesäkuu 2013
heinäkuu 2013 ♥

Ja niille, jotka sitä miettivät, että miksi myimme Mantan, niin ponivuodet loppuvat siitä vuodesta kun täyttää 16 - ja se tarkoittaa, ettei saa enää kisata poniluokkia ponilla, joten me sitten myytiin Manta, kun Veerakin on sille vielä liian pieni ja osaamaton. Nämä ovat näitä kilpailemisen huonoja puolia. Jos haluaa menestyä ja kilpailla kansallisella ja ehkäpä vielä kansainvälisellä tasolla, niin täytyy pystyä luopumaan, jotta pääsee eteenpäin. Olen sentään todella onnekas ja kiitollinen siitä, että minulla on siihen mahdollisuus! 

Tällä hetkellä olen juuri miettimässä uuden blogin tekemistä Wollelle, sillä en halua kuitenkaan sotkea näitä Manta ja Wolle juttuja samaan blogiin. Eli aloitetaan sitten ihan puhtaalta pöydältä, saa nähdä tietty milloin!

Ihan viimeisiksi kirjoitan mietteitä Mantan ja mun ajoista näin tämän blogin päätteksi:
 Kun Manta tuli mulle, olin ihan hukassa ensin, niinkuin tietty aina uudella hevosella kun se on vieras ja itse on kokematon, että miten sitä oikein ratsastetaankaan. Onneksi Manta on niin kiltti ja nöyrä poni, että sen kanssa toimiminen oli muuten helppoa. Pääsin maastoilemaan ja tekemään kaikkia normaaleja juttuja aina ihan huoletta, kun ei se ikinä vastustellut, pukitellut, noussut pystyyn tai lähtenyt muutenkaan käsistä. Ensimmäinen talvi oli rankka ja erilainen. Treenattiin paljon omalla valmentajalla ja käytiin myös aluevalmennuksissa joka kuukausi. Kevällä sain jo vähän enemmän otetta Mantaan ja aloimme sinä kesänä 2012 kisata alue kisoja ja kansallista ponicuppia ja koko kesänkin treenasimme ahkerasti ja meni aina vain paremmin kun löysin uusia työkaluja ratsastukseeni ja opimme Mantan kanssa paremmin tuntemaan toisiamme. Syksyllä 2012 hain maajoukkuevalmennettaviin ja sinne myös katsastuksien kautta pääsimme. Valmentajani halusi, että asetan ensi kaudeksi jonkun tietyn tavoitteen, mitä yritän saavuttaa. Oli hyvin vaikea vielä talvella ajatella, miten kesällä mahtaisi mennä, mutten sanonut kuitenkaan mitään "SM kultaa tai mitalia" vaan asetin tavoitteeksi PM joukkueeseen pääsyn, vaikken koskaan pitänyt sitä oikeasti kovin realistisena tavoitteena silloin. Sen talven treenien ja kevään 2013 treenien jälkeen kesä oli mulla ja Mantalla oikeaa "kulta-aikaa" eli kaikki kävi jo niin helposti, ettei mulla ollut enää mitään epävarmoja fiiliksiä ratsastaessani Mantaa. Ei isompia ratsastuksellisia ongelmia tai epävarmuutta. Kisatkin menivät tosi hyvin. Eihän me tietenkään minnekkään SM mitaleille asti päästy kahdessa vuodessa ja muutenkin se oli ensimmäinen kauteni kun kilpailin FEI tasolla eli ponien korkeimmalla kouluratsastustasolla kansallista, mutta pääsimme SM finaaliin ja olimme seitsemänsiä ja se oli jo aika hyvin! Pääsimme myös pari viikkoa sen jälkeen starttaamaan Finnderbyssä ensimmäiset kansainväliset kisamme ja heti ensimmäisenä päivänä sijoituimme viidensiksi! Maajoukkuepaikat selvisivät sinä viikonloppuna ja niin kävi, että en päässyt joukkueeseen, mutta olin ensimmäisenä varalla ja se oli jo aika lähellä sitä mun talvella asettamaani "epärealistista" tavoitetta, eli ihan hyvä! Kisasin vielä Mantan kanssa junioriderbyn, sillä Ypäjällä on aina ollut kiva kisata kisaviikolla ja aikaisemmin olin mennyt Tompalla poniderbyä, mutta nyt mietin, että alue He B oisi ollut ehkä vähän liian helppo, joten mentiin sitten junioriderbyyn joka oli kansallinen he A ja siellä oli suurinosa kanssakilpailijoista hevosia. Mutta meillä meni hyvin, tai ainakin tuomarit tykkäsivät ja ekana päivänä voitettiin luokka ja toisena päivänä oltiin neljänsiä ja kun pisteet laskettiin yhteen niin voitettiin koko junioriderby! Siihen oli hyvä päättää mun ja Mantan kisakausi ja alkaa miettiä sen myymistä, sillä mulla oli jo hevonen valmiina, eikä voitu pitää kolmea. Nyt Manta on hyvässä kodissa opettamassa uudelle poniratsastajalle vähän kouluratsastusta ja sitä, kuinka pitää tehdä töitä, jotta saavuttaa haluamansa. Sillä sitä Manta oli. Se oli aina tosi kiltti ja nöyrä, mutta sitä piti myös oikeasti ratsastaa! Niin kuin se, jolta ostettiin Manta, sanoi muistaakseni silloin, että kun opit ratsastamaan Mantaa, niin osaat ratsastaa mitä vaan ponia - ja mielestäni se on ihan totta. Manta on mitä ainutlaatuisin, ihanin, nöyrin, kaunein, mieleenjäävin ja rakkain poni jonka tunnen. ♥

33 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja ihanaa tekstiä ! Ärsyttävää nää ponivuoden ikärajat ! :D

    Kuvistakin kyllä jo näkee, kuinka ootte kehittyny! :) olis kiva jos pystyisit vielä videolla tekemään tiivistettynä/tai kahdessa osassa teidän vuodet/sen tuoman kehityksen ? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älävaan! Oisi ihanaa mennä ponilla vaikka 18 vuotiaansi asti kun tuntuu, että just kun oppis ratsastamaan sitä omaa poniaan vihdoin, niim jo ponivuodet loppuu.
      Voisin tietty tehdäkkin vielä kun on kesäloma! Mutten lupaa mitään! ;)

      Poista
  2. Voi että kun oli ihana postaus!! Laitoin sulle sähköpostia, käytkö kattomassa?? :)

    VastaaPoista
  3. Voi ei, mä aloin täällä itkemään kun luin postauksen loppuun, vähän herkkäkö :D

    Hienon työn olet tehnyt Mantan kanssa ja olette kehittyneet ratsukkona ihan huimasti. Ihailtavan kypsästi osaat suhtautua tähän hevosen vaihtoon. Joskus tosiaan pitää osata luopua jos haluaa päästä eteenpäin. Toivottavasti Manta on uudelle ratsastajalle yhtä hyvä opetusmestari kuin sulle. Ja sulle kaikkea hyvää uuden hevosen kanssa, onnea ja menestystä! :)

    + olet aika pieni ja söpö noissa ensimmäisissä kuvissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei ihanaa sulla on aina niin tsemppaavat ja ihanat kommentit! Kiitos paljon! <3

      Poista
  4. Mitäääh loppuuko ponivuodet jo heti kun täytät 16?? Mä luulin että saa kisata vielä sen kauden kun täytät 16 eli esim synnyt 2000 ja viimine ponivuotesi on 2016?

    Mutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niinhän se on. Anteeksi mun epäselvä selostus :)

      Poista
  5. + sulla on ollut aivan ihana poni opettamassa sulle kilpailemista aina kv tasolle asti. Toivottavasti sinulla sujuu yhtä hyvin junnuvuodet, vaikka siinä onkin vähemmän aikaa tutustua heppaan kuin ponien kanssa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niimpä! Manta on on ollut mulle ihan paras <3 ja tietty hepalla voi jatkaa vielä nuorten vuosiin ja sennuihin jos on hevonen joka osaa tai saa sille opetettua piruetit ja sarjat ;)

      Poista
  6. Miks et vastannu mun sähköpostiin?? :)

    VastaaPoista
  7. Ihana että Manta sai hyvän kodin <3 Ja että mieleinen hevonen löytyi! Millaisia nuo MJ valmennukset muuten ovat, onko siellä teoriaa, montakopäivää per valkat, missä öyövytään ja onko jtn iltaohjelmaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. :) ja ne olivat 2 pv kestävät, 30min intensiivinen tehovalkku yksin, eli ei ryhmissä. Ja siellä oli oheisliikuntaa eli käytii salilla ja tehtiin kuntotestejä ja oli muuta ohjattua liikuntaa ja saatiin siel kunto-ohjelmia yms. ja oli myös teoriaa mm kansainvälisestä kilpailemisesta ja pitkän matkan kuljetuksista ja kilpailuihin valmistautumisita yms. Ja ei ollut järjestettyä iltaohjelmaa. Yövyttiin itse kurssikeskuksella ja poni jossain niistä talleista. :)

      Poista
  8. Mullakin meinas tulla tippa linssiin kun rupes mitettimään että joku päivä mullakaan ei enää oo ponia :( Mutt jos saan ponivuosien loppuun asti mennä samalla niin 8 tai 9 vuotta siitä tulee <3 Mut mä jo sinänsä tiiän että mun junnu heppa on äidillä nyt ja äiska sit ostaa uuden itelleen... Mä kyllä mielummin pitäisin oman ponin elämäni lopuun tuolla tallissa , ei vaan o rahaa sitte kolmeen, ja äiti ei omasta hepastaan luovu

    VastaaPoista
  9. Mullakin meinas tulla tippa linssiin ku rupes miettimään että joku päivä omasta ponista joutuu luopumaan , mutt jos mä saan pitää ponivuosien loppuun saakka niin yhteisiä vuosia tulee 8 <3 Tosin harmitta vielä ennemän ku tietää että junnuhepaks tulee äidin vanha hepo ja äiskä ostaa uuden menopelin alleen...Mutt ehkä se on vaan hyvä että voi jo nyt tutustua hevosella ratsastamiseen ja äiti haaveilee että mä menisin sillä enskaudella HeB:tä seura/alue tasolla.Mut onnee ja menestystä uuden hepan kaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa okei niimpä onhan se kauheeta myydä oma poni, mutta paremmin myyn sen jollekkin, joka sitä ehtii hoitamaan ja kilpailemaan ja se saisi olla huomion keskipisteenä kun sitä rakastetaan eniten, kun sitten ku ei oo enää ponivuosia nii se jäis varmaan paljon vähenmälle jonnekkin karsinan perälle seisoskelemaan ilman mitään tiettyä tehtävää. :( mutta kiitos ja onnea sullekkin! :)

      Poista
    2. Niimpä:( ja kiitos :)mun poni ei valitettavasti oo siiten ku mä oon kuustoista nii se on jo 16,5 v vanha että se ehkä menee jollekulle alottlevalle kisaajalle mutta ensiponiks se ei valittettavasti luonteeltaan ja korkeudeltaan ehkä sovi :(

      Poista
    3. Meillä on oma talli niin miun poni jää kotiin ponivuosien jälkeenkin, jolloin aiomme sillä kisata va B. Vanhan ponimle myimme siitostammaksi saksaan vaikka oli parhaassa kisakunnossa 10vuotias, mutta luonteen vuoksi emme uskaltaneet myydä ratsuksi. Onneksi mantalla on hyvä luonne ja uusi koti :)

      Poista
    4. Vilma: juu no siinä tapauksessa ehkä ihan hyvä vaihtoehto.
      Ano: Kiva juttu! Ja niimpä, Manta on niin nöyrä ja viisas. :)

      Poista
  10. Moi! HAuska mutta surullinen postaus :)
    Tälläinn kysymys, Olen menossa koulukisoihin, perusmerkin koulurata.
    saako siitä ruusukkeen? Entä kun on sellainen vaihe kun kevennys oikealle jalalle. Mitä se niinku tarkottaa..? Mulla on mielikuva siitä, mutta en ole ihan 100 % varma:(
    Kiitos avusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ruusuke asiasta en tiedä, kun en ole nähnyt kilpailukutsuasi ja riippuu tietty, että montako osallistujaa luokassasi on, mutta luulisin (siis osallistujamäärä huomioimatta) siinä voi sijoittua ehkä 2-7 parasta ratsukkoa, jotka saavat ruusukkeen. Mun ymmärtääkseni jos on kevennyt oikealle jalalle, niin silloin kevennät oikealle eli kun oikea etujalka on takanamaassa niin silloin sä nouset ylös ja kun se on edessä ilmassa niin sä istut alas jne. Toivottavasti tästä olijotain apua. Kysy ratsastuksenopettajaltasi, jos epäröit!

      Poista
    2. ...silloinhan kevennys on väärä. :) Jos istut alas oikean etujalan ollessa liikkeessä, kevennät vasemmalle etujalalle. Tee siis päinvastoin. Kun oikea etunen ja vasen takanen nousevat, nouset sinäkin ylös. Yleensä väärästä kevennyksestä (ainakaan itseltäni) ei ole vähennetty pisteitä hurjasti. Sen oppii tuntemaan joskus vielä katsomattakin, onko kevennys oikea vaiko ei.

      Poista
    3. Aaaaaaa.....Kyllä mä ton tiiän:) Ok, no kiitos kuitenkin! Luulin että se on eri tavlla!

      Poista
    4. Hups niin siis tietenkin! Xd ei sitä oikeesit osaa sanoa näin kännykän edessä just kun vaa miettii sen päässä et miten se menikään, mut siis just noin! :D

      Poista
  11. Voi manta oli nii kaunis poni ja ratsastit nii hyvin Mantal<3333

    VastaaPoista
  12. Vooi ihana postaus ella!♥ Kehityitte niin paljon yhdessä ja pääsitte kyl jo tosi pitkälle! Nyt alkaa uus alku sit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Oona ♥ Ja niimpä, tästä uusi alku nyt Wollen kanssa! :)

      Poista

Kaikki positiivinen palaute on aina tervetullutta ! (: