20.1.13

Aluevalmennus

Tänään meillä oli Mantan kanssa etelä-suomen yks päivänen puolen tunnin aluevalmennus mikä pidettiin Lohjalla. 

Yleensä mun mielestä parasta mennä muualle valmennuksiin on , no tietty se valmennus ja uuden oppiminen ja tiedon kerääminen ja usein näin talvella ihana lämmin maneesi kun meillä sellasita ei ole <3 Mutta näin ei näköjään sielläkään ollut. Ulkona oli noin -8 astetta pakkasta ja siellä maneesissa tuntui olevan vielä kylmempi :o Tuli mieleen siinä, että oiskohan sittenkin se meidän peltimaneesi ihan suht lämmin? tai jotenkin tuntui vaan tosi kylmältä. Kuitenkin, kävelin Mantalla noin 10-15min, minkä jälkeen verryttelin sen 15min  ravia ja laukkaa, ensin loimipäällä mutta laukkaan jätin sen pois. Juuri ennen mun valmennuksen alkua huomasin, että mitä ihmeen huulipunaa mantalla on siis mitä? Ja sitten hyppäsin alas tarkistamaan, nimittäin sillä oli siis verta vaahdon seassa, minkä takia punaista kuolaa. Näin ei oo mulla ikinä ennen käynyt, siksi pelästyin ja pyysin heti valmentajaa Nipsua katsomaan sen suuhun. Ei ollutkaan siis mitään vakavaa, taisi vain purasta kieleensä. Sitten jatketaan! 

Nipsu antoi mulle heti aluksi kuulokkeen korvaan, mikä oli itseasiassa aika kätevä (paitsi etttä meinasi pariin kertaan tippua) ja kysyi multa, että miten on mennyt ja mitkä ovat vaikeita. Mun mielestä hiomista on aika paljon vielä käynninkautta vaihdoissa ja laukan kokoamisessa, joten aloitettiin laukalla. Yritettiin saada Manta hyvin takaosalle kokoamaan laukkansa mahdollisimman pitkäksi aikaa ja sitten reipasta laukkaa ja taas kokosin. Käynninkautta vaihtoja tehtiin aluksi niin, että 2 laukka askelta, taas käyntiin ja 2 laukka askelta , ja taas käyntiin, niin että se myös malttaa kävellä maltillisesti. Senjälkeen teimme 6 kaarisella kiemurauralla joka kiemuran keskellä käynninkautta vaihtoja ja toisesta päästä kolmikaarinen ilman vaihtoja. Nipsu antoi tosi selkeitä ohjeita minne takaosan pitäisi mennä ja mihin taivuttaa ym, erilaisia ohjeita, mistä sain taas lisää "työkaluja" Mantan ratsastamiseen. Lopuksi tehtiin vielä ravityöskentelyä, eli hiljaista ja pientä ravia mitä yritettiin koota vähän ilmavammaksi, mutta se oli vielä aika vaikeaa kun sitä ei olla sillä paljon tehty. Myös parit loivat avot ja yksi pieni lisäys tehtiin. Päätettiin sitten lopettaa siihen kun oli niin hyvä. :) 


Ainiin, ja jos kiinnostaa se mun ja mun kaverin eilinen tekemä viikonloppu video juttu niin näät sen tuosta linkistä, eli tuon postauksen lopusta:
Varoitan, se on toosi sekava ja muutenkin jäi aika lyhyeksi, älkääkä ottako tosissanne! XD

19.1.13

Maastoilua pakkasilla

Hui kuinka tuolla on kylmä! :o Eilen jäi siis kokonaan ratsastus väliin, mulla piti olla koti valmennus pitkästä aikaa, mutta se peruuttiin kun oli -22 pakkasta... Käytiin siis vain kävelyttämässä ja suunniteltiin valmentajan kanssa kilpailukaleneria ja kúr kiemuroita. Ei muuta erikoista :)



Tänään kun pakkanen hellitti päivällä meillä siihen -12 asteeseen, niin lähdettiin mun kaverin Erikan kanssa maastoon! Otettiin silti vähän rauhallisemmin, että ravailtiin vaan ensin maastoradalla ja sen jälkeen lyhyesti laukkailtiin kentällä, ei kummempia, kun tuli niin nopeasti tilsat ja kylmä :/ vaikka mulla oli tosi paljon päällä! 



















































Anteeks ku tuli nyt näin lyhyt postaus, mutta huomenna tulee parempi, sillä mennään Lohjalle aluevalmennuksiin ja sieltä siis postausta tulossa! Niin, ja kuvattiin tänään sen mun kaverin Erikan uuteen blogiin tavallaan yhteinen "my weekend" postaus juttu, mutta julkastaan se sen blogiin (ja linkkaan varmaan tännekkin) vasta huomenna. :)
 Niin ja liittykää ihmeessä Erikan lukijoiks, jos lifestyle blogi kiinnostaa! :)

13.1.13

I'm back again

Heipähei taas kaikille! Olen tosiaan todella pahoillani näinkin pitkäksi venyneestä tauosta, mutta mulla ei yksinkertaisesti ollut mitään postattavaa - tai edes aikaa postata mun ja Mantan touhuista. Sillä tää ja edellinen kuukausi on ollut aikamoista hullunmyllyä:
 Joulukuussa ponilla taisi olla jalassa jotain häikkää, minkä takia käveli viikon ja parani hyvin. Sen jälkeen  me lähdimme vajaa kolmeksi viikoksi lomalle Austraaliaan ja sinä aikana ponia ratsutti mun valmentaja. Kun tulimme suomeen niin ratsastin vain pari päivää kunnes sairastuin angiinaan ja Manta vietti taas vähän vapaata ja kaverini verkkasi sitä pari päivää. Antibiootin saatuani ratsastin kolme päivää minkä jälkeen lähdimme ypäjälle maajoukkueleirille. Mutta pääasia, että me molemmat olemme nyt täysin terveitä! :)

Nyt kerron vähän sitten leiristä. Eli leiri oli tällä kertaa pe-la. Mulla oli perjantaina tunti vasta kahdeksalta illalla, mutta ajattelimme saapua ajoissa, että ehtii siinä sitten asettua ja katsella muitten tunteja, joten tulimme noin klo 13.30 Ypäjälle. Käytiin myös ratsuriihessä taas vähän kattelemassa ja tietty aina jotain pientä mukaan tarttuu nimittäin loimivyö, kun oma jäi kotiin ja myös sellainen loimi klipsi mitä meillä ei ollutkaan. Niin ja Effol huulirasva, sillä mulla ainakin näillä keleillä huulet rohtuu tosi helposti.

Oma tuntini menikin yllättävän hyvin! Olin jo valmistautunut siihen, ettei menisi erikoisen hyvin tänään sillä juuri tämän kaiken lomailun takia. Aluksi mentiin vaan ympyrällä ravia ja laukkaa että saadaan se kuulolle ja kootummaksi. Sen jälkeen alettiin mennä joukkueohjelmaa osa osalta ja jos joku osa ei mennyt niin hyvin - tai vaati hiomista niin sitten me jäätiin tekemään sitä. Meillä vaikeita kohtia oli mm. keskiravit, missä Manta räjähti laukalle yllättäen mitä ei yleensä tee kotona? mutta siinä piti vain muistaa puolipidätteet myös lisäyksen aikana ettei se pääse niin lujaa. Myös hankalampia olivat käynninkautta vaihdot missä Manta tykkäs kävellä liian lujaa ja siirtymiset piti tehdä huolellisemmin. Ja pysähdys,peruutus,laukka -siirtyminen missä pysähdyksessä Manta tykkäs vaan tassutella eikä pysyä millään paikallaan, peruutus piti olla vain ja vain se 5 askelta ja suoraan oikean laukan nosto. Loppujen lopuksi kaikki nämäkin sujuivat ongelmitta. :)




tämä pieni häiritsi meidän treenejämme hyppelemällä seinissä säikäyttelemällä Mantaa


Kaikki kuvat ©Karo Vuojolainen, kiitos <3

Illalla ei sitten muuta tehty kun jätettiin poni seisomaan jotain tunniksi hikiloimi päällä kun mentiin syömään iltapalaa. Sen jälkeen käytiin vaihtaa sen loimet ja se sai iltapöperöt. Kurssarilla valvottiin vielä tyttöjen kanssa jutellen joohooonkin asti? ja sitten nukkumaan!

Lauantaina sainkin nukkua vähän pidempään (kaheksaan-yheksään) kun äiti kävi aamulla ruokkimassa ponin. Aamupalan jälkeen kävin vielä Annin kanssa kävelyttämässä poneja, katseltiin tunteja ja sitten oli taas mun tunti klo 13 aikoihin.

Tänään en enään jaksanutkaan jotenkin keskittyä niin hyvin kuin eilen. Manta oli ihan hyvä, muttei niin hyvä kuin perjantaina, sillä sillä oli aika paljon energiaa minkä takia kaahaili aika paljon.... Harjoteltiin henkilökohtasen ohjelman osia. Se oli paljon vaikeempi kun en ollu mennyt sitä aikasemmin, mutta sain kyllä ratsastettua sitä vähän paremmin läpi loppujen lopuksi. Linjat ja täsmällisyys oli tänään enemmän haettavissa. Ja sulkuja mentiin myös pitkillä diagonaaleilla jotta saisin sen loivemmaksi ja etujalat edellä. Lopulta sulut ja muut meni kohdalleen ja päästiin ohjelma läpi. Sain taas hyviä vinkkejä jatkoon tosi paljon mitä sitten pitää kotona harjotella. :)






















































Sen jälkeen meillä oli vielä liikuntaa ja saatiin kunto-ohjelmat, hyvästeltiin kaverit ja poni koppiin ja kotiin. :) Taidan tehdä (ehkä jos kerkeän) vielä videokoosteen valkuista mutta laitan sen sitten jonkun muun postauksen ohella. :)