21.4.13

Hyvä kauden aloitus

Eilen oltiin Vantaalla poni-haan kansallisissa koulukisoissa, missä menin FEI joukkueohjelma poneille. Nämä oli siis kauden ensimmäiset kisat missään tallin ulkopuolella tänä vuonna, joten mentiin vaan hankkimaan taas rutiinia ja hyvää rata yms. Siksi mua ei ehkä jännittänytkään niin paljon kuin yleensä.

Aamupäivällä kävin verryttelemässä Mantaa koti maneesissa kevyessä ravissa ja laukassa taivutellen, sillä kuultiin jo etukäteen, ettei Poni-haassa olisi paljon aikaa/tilaa verrytellä. Manta oli kuitenkin ihan ok, joten sitä ei tarttennut kauaa verkata. Sitten vein sen vielä tarhaan, pestiin kamoja, käyiin kotona syömässä ja tultiin vielä kolmen aikaan takaisin. Pestiin sitten ponin jalat, ommeltiin letit ja pakattiin auto. Päästiin sitten neljän aikoihin lähtemään valmentaja mukana.

Paikan päällä otettiinkin melkein heti poni ulos autosta ja menin kentälle kävelemään ja kun verkka ryhmä alkoi niin mentiin maneesiin ja verryteltiin reippaasti se 20min kaikki asiat läpi vaan, eli siirtymisiä, taivutukset, parit avot ja sulut molempiin suuntiin, pari lisäystä ym. Manta tuntu itseasiassa ihan kivalta, eikä hirveesti pelänny mitään, paitsi kerran lähti alussa kun ne hiekat rapisi aitoihin ja se oli Mantasta tosi pelottavaa. :D Kun luokka alkoi niin mentiin takaisin kentälle loimi pepun päällä kävelemään. Tehtiin siellä vielä käynnissä vain taivutteluita ja takaosakäännöksia molempiin suuntiin. Sitte päästiin taas lähtemään maneesille päin ja sain valmistella ennen rataa maneesissa pitkää sivua pitkin, missä en päässytkään tekemään muuta kuin pääosassa käyntiä ja muita siirtymisiä kuten laukka-käynti. Tuntui, että jouduin odottamaan hirveän kauan kunnes pääsin radalle. 

Kiersin radan pari kertaa ravissa, tuomaripäädyn molempiin suuntiin ja kulmat huolellisesti, ettei Manta sitten säikkyisi niitä radalla. Ja sitten aloitin radan, joka meni loppujen lopuksi ihan hyvin, tasainen ainakin, sillä mitään isompia rikkeitä ei tullut. Manta jäi kumminkin koko radaksi ehkä vähän vahvaksi edestä, sillä oli jo niin uupunut kun se odottelu oli niin pitkä :/ Mutta ei siinä mitään, itse olin kumminkin ihan tyytyväinen rataan ja menin kävelemään kentälle ja kun tulin pistämään ponia traikkuun niin Veera juoksi kertomaan, että saatiin 66.3% ja luokan johtoon! Siinä vaiheessa sitten taputukset ponille, poni traikkuun ja mentiin vielä jännittämään muiden ratoja katsomoon.

Sieltä sitten Mea ja Annastiina veti ohi, mutta luokan loputtua jäin kumminkin kolmanneksi ja valkoinen ruusuke kotiin viemisiksi! :) Sitten vain palkkareihin, mutta ilman poneja, hyvästeltiin kaverit ja äkkiä kotiin kun oli jo niin myöhä!

Karo, Lotta ja Jutta ♥


Verkasta ©Hanna Mäntynen http://hanskin.kuvat.fi/kuvat/Hevoset/Poni-Haka/2013/Kansalliset+koulukisat+20.-21.4./Lauantai+20.4./Helppo+A+FEI+Joukkueohjelma+poneille+2012/

Palkkarit


Mutta siis ihan hyvin meni kauden alotuskisat! Pisteskaala oli 5-8, joten jos saisi noi vitoset pois niin saisi kokonaistulokseksi vielä paremman,eli treenillä vaan jatketaan! Tärkeintä, että oli tasainen rata ja molemmat pysyi aika rentoina. ;)

Saatan lisätä vielä illemmalla tähän postaukseen radalta kuvia jos löydän jostain! Ja ratavideon jos youtube taas suostuisi yhteistyöhön...

Ainiin ja vihdoin se kesä näköjään näyttääkin tulevan! Menin nimittäin toissapäivänä ensimmäistä kertaa tänä vuonna kentällä, jei! ♥

16 kommenttia:

  1. Hyvinhän se meni (: Ottee huippu pari ♥

    VastaaPoista
  2. Olit verkkaamassa meidän tunnin aikana ;) Olion se jolla oli toppaliivi, ja harmaa musta huppari.

    VastaaPoista
  3. Hyvin meni! :DD Tän päivän seurakoulukisoissa tuli Pähkelin kaa 3. sija! :D Onnee teille <3 :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva tää sun blogis! Liityin lukijaksi- kisoissa nähtiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja mäkin liityn nyt sunki blogin lukijaks sitte ;)

      Poista
  5. Ootteja nättejä kaikki tytöt tossa rivissä!! ;) onnee teille kaikille !

    VastaaPoista
  6. hienosti meni!:) mä tulin tänää seura 85cm 2 !:)

    VastaaPoista
  7. Sulla on tosi kivan näköinen ratsu! Taitavasti menette. Kivaa kisakautta teille :)

    VastaaPoista

Kaikki positiivinen palaute on aina tervetullutta ! (: