25.11.12

Estevalkku Tompalla

Onpa tänään ollut taas jälleen ärsyttävän sateinen ilma. Mun oli nimittäin tarkoitus lähteä Mantan kanssa maastoon ennen Tompan esta valmennusta, mutta enpä sitten lähtenytkään kun satoi niin paljon.


Kävelytin ja juoksutin sitten Mantaa noin 20min ympyrässä liinassa molempiin suuntiin ravissa ja laukassa. Aluksi Manta oli aika "menossa" ettei se malttanut kuunnella prr ja soo vaan halus vaan laukata niin laukatkoon sitten. Lopuksi se oli paljon rennompi ja rauhallisempi ja taivutti kaulaansa alas. Ja tietty sade loppui, mutten silti oisi enää kerennyt lähteä maastoon.  Ensi viikonloppuna sitten jos säät suosisi paremmin. :)
Tää viikko on ollut muutenkin aika kevyt "verryttely viikko" eli Mantalla on ollut pari vapaa päivää, pari verkkapäivää, pe lyhyt treeni ja la tunti milloin Riitta ratsasti ensin ja mä jälkeen ja Manta oli ihan super! :)


Tompalla mulla oli klo 14 estetunti ja silti tuli kiire laittaa Tomppa kuntoon ja kävellä maneesiin, joten en ehtinyt verkata ennen kuin tunti alkoi, muttei se kuulemma haitannut koska me verkattiin kuitenkin yhdessä. Tarkoituksena oli saada poni pohkeen eteen ettei se meno näytä miltään laama ajolta. Tomppa oli loppujen lopuksi aika hyvä, pohkeen edessä ja taipui hyvin pohkeen ympäri. 

Alettiin tulla puomeja + kavaletti tarkoituksena säilyttää hyvä tie ja kavaletille piti kaartaa. Sen jälkeen lisättiin tiehen pari estettä minkä jälkeen vielä pari estettä. Tompan kanssa aluksi puomeilla ja kavaleteilla meni ihan hyvin, se vain oli vähän ehkä pohkeen takana niissä, mutta sitten kun alettiin mennä "kunnon esteitä" niin Tomppahan innostui! Se meinas lähtee pariin otteeseen niin mä en saanut jäädä vetämään vaan pitää pohkeet kiinni ja puolipidätteitä paljon. Tomppa kielsi kerran (mikä on myös videolla) mikä oli täysin mun vika! Unohdin ihan ulkoavut ja sinnehän se poni heti tietenkin livahti! Seuraavalla kerralla pidin pohkeet kiinni ja ohjat kädessä niin kyllä totteli! :) Lopuksi mentiin vielä rata missä oli paljon reittejä missä piti vaihtaa laukkaa ja taivuttaa ym. mulla ja Tompalla meni se oikein sujuvasti niin saatiin sitten lopettaa siihen. 



Ainiin, otin Tuulin vinkistä vaarin ja tein picasaan uuden kansion minkä kautta laitoin noi pari kuvaa! Kiitti Tuulia! Saa nähä nyt et kauan ton kansion muisti kestää ja kattoo sitten mitä tekee. :)

12 kommenttia:

  1. Kouluraippa estetunnilla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kätevämpi mun mielestä! Ei tartte irrottaa kättä jos tarttee antaa raippaa kun voi hipasta tolla ;)

      Poista
  2. wwouu hienoot ! itekki tykkään pitää kouluraippaa esteil ;) mut iha sika söpöö menoo ♥ tomppa on sulone, ja meet hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se onki paljon käytännöllisempi! :) Ja kiitoos, tomppa on nii söpö hihi♥♥ ;)

      Poista
  3. Tompallahan on tosi kiva laukka! En oo jotenki enne pistäny merkille :) Ja onhan se ihan supersöpö ;)

    Vielä semmonen kysymys, että olen jo pitkään kerännyt rohkeutta soittaa Riitalle ja kysyä, olisiko sillä aikaa pitää mulle valmennustuntia ennen kun joudutaan lähtemään kytäjältä. Ponini on lupaava ja hieno, muttei osaa vielä kovin paljon ja se on tullut mulle ns. "ongelmaponina" (hyppii ja loikkii joka suuntaan jos sille päälle sattuu) Kysyisinkin siis, että valmentaako Riitta ollenkaan näin alkuvaiheessa olevia ratsukoita ja kehtaankö mä mennän hänen tunnille tämmöisellä pomppukoneella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän se on! :)

      Tuohon mä en oikein osaa vastata, mutta kannattaa vaan kysyä Riitalta. Sen mä ainakin tiedän, että sun pitäis varmaan tuoda se hyyppärään tunnille, ettei se lähde yhden takia ajamaan Kytäjälle. Mutta kannattaa ottaa yhteyttä häneen! :)

      Toivottavasti musta oli edes vähän apua!

      Poista
    2. Joo ollaan tulossa ehdottomasti Hyyppärään kun en saa ketään muuta kiinostuneeksi tunneista...

      ja kiitos, oli apua :)

      Poista
  4. Kiva postaus! Hieno Tomppaa <3 pus te <3

    VastaaPoista
  5. Ootte niiiin hienoja! Tompal kiva liike!:D huomasimpa just:D ihanat te!<33

    VastaaPoista
  6. onko tuo satula vähän lavoilla?

    VastaaPoista

Kaikki positiivinen palaute on aina tervetullutta ! (: