26.8.12

Ponicupin finaali!!!

Tänään siis oli kansallinen ponicupin finaali, jonne pääsi koko osakilpailuista 7 parasta ratsukkoa joiden pisteet nollattiin finaaliin ja koko finaalin voittaja on siis koko cupin voittaja.

Kerron nyt tällain lyhyesti tästä kisapäivästä kisapaikalta alkaen:
Oltiin ajoissa paikalla kerrankin ja saatiin siinä rauhassa käydä vessassa, ilmoittautua ja laittaa varusteita. Nousin jo klo 8.00 selkään ja kävelin noin 15min. Sen jälkeen alotin verryttelemään rauhassa kevyellä ravilla ja laukalla. Manta oli ihan hyvä ja rento, mutta vähän jäykkä ehkä oikealle, joten taivuttelin etenkin sinne paljon. Verkassa oli muutenkin vähän vaikea mennä, sillä se oli aika pieni kenttä + lammikoita kulmissa, kun oli satanut + kaikki 2 ekan luokan ratsukot (koska ne pidettiin samaan aikaan) samassa verryttelyssä! Selvittiin kuitenkin. Yllättävän pian pitikin jo siirtyä sitten alas valmistautumis alueelle. Manta tuntui ihan hyvältä siinä. Mua vaan jännitti ihan hirveesit! Sillä ajattelin, että se on nyt vaan tästä kiinni kuka voittaa ponicupin. 


Koko rata kokonaisuudessaan oli hyvä! Ei mitään ongelmaa, muodossa tai ponin liikkeissä, mutta minä en ollut tarpeeksi keskittynyt ja täsmällinen! Tiesin sen itsekkin heti radan päätyttyä, että nyt noi keskilinjat ei ollu ihan suoraan...! Olin silti koko ponicupin kolmas eli pronssia kotiin prosentein 65.47! Silti kyllä aika lailla harmitti ne täsmällisyys virheet siinä vaiheessa kun mä sain 65.47, ja eka sai 65.70 eli siin ois ollu niiiiiiin pieni ero että kyllä harmitti! Oli kyllä hirveen tiukka kisa! Kuitenkin nyt jälkikäteen positiivisesti ajatellen, pääsin kuitenkin finaaliin ja olin koko ponicupin 3! :) HYVÄ MANTA MUSU! ♥ 












plää♥

Macho ja Manta :)

ponikokous !

loppuverkka

kolmen kärki palkkareissa

Kaikki ponicupin 7 parasta pääsi palkkareihin :)


haha ilme ja laatuuu ! :D
Mä&Manta ja Anni&Nerppa :)

Ajatelkaa muuten, että tasan vuos sitten mä olin täsmälleen tuolla samassa paikassa koeratsastamassa Mantaa ekaa kertaa kun se oli just ollu kolmas junnucupissa, ja silloin mul ei ollu ajatustakaa et me voitais jo seuraavana vuonna heti päästä jopa ponicupin finaaliin, kun silloin se meno ei ihan tältä näyttänyt! Hehe :D

No mutta tästä sitten eteenpäin! :)


13 kommenttia:

  1. Oi onneks olkoon! Ja oli kyllä pienestä kiinni noi palkintosijat. En löytänyt tuloksia mistään, voittiko siis hannibal ja kuka oli toinen? Huomenna kyllä varmaan tosin löytyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos! :)

      https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?P=2&VID=default&SID=710466081174018&A=open%3asrluisch%3aresultschool_listview%3a%3a32724%3anoclose%3aKOUL%3a%3a7114&S=3&C=43252

      Poista
  2. Upeeta Ella! Miks et menny tompalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! en päässy, sillä vaan osakilpailuiden yhteispisteistä 7 parasta ratsukkoa pääsi, ja mulla ei tompalla pisteet finaaliin riittänyt. Ja vaikka oisi, niin finaaliin saa mennä vain yhdellä ponilla :)

      Poista
  3. jee hyvä te!! :)) ihania kuviia♥

    VastaaPoista
  4. Hienoo! :) <3 Mäki halun tollasen suber kouluponin ku oon kouluratsastaja kans :)!

    VastaaPoista
  5. Vau onnee! :) Onko ponit yksäritallilla? Ja millä kameralla kuvaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) juu on ja canon 1000D + HD sony videokamera :)

      Poista

Kaikki positiivinen palaute on aina tervetullutta ! (: